kristiina.ilanderPienesti jännittynein odotuksin lähdimme ottamaan selvää, minkälainen maa Sri Lanka on vierailijalle. Heti Sri Lankan maaperälle astuttuamme tiesimme, että pääsemme Thaimaan aiheuttaman henkisen krapulan yli ja uuteen nousuun. Ayubowan! (tervehdys, joka toimii kaikissa tilanteissa). Maahantuloselvityksen lippulappusista selvittyämme meitä vastassa oli sellainen hymy ja tuttavallisuus, mihin törmää harvoin.
Sri Lankan historiaan kuuluu monta vaikeaa asiaa. Pitkä sisällissota, jossa sorretut tamilisissit ja hallituksen tukemat sinhalesit ottivat yhteen, päättyi vasta 2009. Tsunamikin osui kovaa. Sen jälkeen maa on kärsinyt mm. massiivisesta talous- ja ruokakriisistä. Hallitus päätti muutama vuosi sitten, että maa siirtyy luomuviljelyyn. Sitä seuraava kuivuus kyykytti ruoantuotannon. Covid ei tietenkään tehnyt hyvää maan taloudelle sekään. Hallitus on ymmärtääkseni seissyt portinvartijana maahantuodulle tavaralle. Pulaa on ainakin rahasta, ruoasta, lääkkeistä ja polttoaineesta.
NEGOMBO
-Keltaisten shortsien asiantuntija ja laguunin aarteet
Lensimme Malesian Langkawilta Kuala Lumpurin pysähdyksellä Sri Lankan pääkaupunkiin Colomboon 10.1.2023. Oli puhdasta onnea, ettei meitä pyydetty näyttämään maastapoistumislippuja, mikä on vaatimuksena Sri Lankalle saapuville. Kentällä tehtiin myös selväksi isoin kirjaimin, että laittomia huumeita maahan tuovat teloitetaan. Mietimme, mistähän kaikesta muusta menettää vähintään pikkusormen.
Hotellia pyörittävä mies ja hänen aikuinen tyttärensä olivat tulleet hakemaan meitä itse kentältä öisestä ajankohdasta huolimatta. Naisen tuttavallisuus ja sydämellisyys sekä huomionosoitukset varsinkin lapsia kohtaan oli jokseenkin hämmentävä kokemus jopa meille aikuisille, lapsista puhumattakaan. Hotelli sijaitsi Negombossa, pääkaupunki Colombosta vähän pohjoiseen.
Hotellimme J. Leaf by Bluebird oli niin ihana, etten olisi halunnut poistua sieltä ollenkaan. Henkilökunta, arkkitehtuuri, sisustuksellinen harkinta ja mahtava aamupala tekivät kaikki vaikutuksen. Meillä oli Negombossa vain yksi kokonainen päivä, jonka päätimme käyttää pikkukaupungin keskustassa seikkaillen ja veneretkellä laguunilla, jonka hotellin isäntä meille järjesti.
Iisak tarvitsi kipeästi uusia housuja, ja koska hän oli vihdoin taipunut shortsiajatukseen, oli hänellä enää yksi vaatimus: niiden olisi oltava keltaiset. Tuktuk-kuski jätti meidät keskelle vilkkainta keskustaa. Suuntasimme vaatekojuille ja samassa seuraamme lyöttäytyi paikallinen keltaisten shortsien asiantuntija. Melko pian todellakin löysimme etsimämme paikallisopaamme avulla. Hän ei antanut meidän neuvotella myyjien kanssa suoraan, vaan neuvotteli mahdollisimman korkean hinnan helppojen turistien kanssa ja ansaitsi lopullisesta hinnasta välityspalkkion itselleen. Nyt meillä oli kuitenkin keltaiset Sri Lankan krikettishortsit ja yhteensopiva paita, joista Iisak ei tulisi irtautumaan moneen päivään.
Vaatteet, kuten lähes kaikki muukin on uskomattoman halpaa. Kun pääsimme pakoon sitkeää shortisiopastamme ja ostimme toiset lasten shortsit toisesta kaupasta, maksoivat ne 400 rupiaa, eli jotain euron paikkeilla. Puute näkyy epätoivoisina kaupusteluyrityksinä. Lapset tuntevat voimakasta myötätuntoa heikossa asemassa olevia kohtaan ja haluaisivat auttaa kaikkia. Niin me aikuisetkin. Kaikkea yritetään myydä ja kohtuuden puitteissa yritämme myös ostaa.
Negompossa on pitkä ja hienohiekkainen ranta, mutta jokin siinä vaikutti välittömästi luotaan työntävältä. Aggressiiviset koru- ja tilpehöörimyyjät viimeistelivät päätöksemme poistua surullisen tyhjältä rannalta mahdollisimman nopeasti.
Negombon laguuni
Illansuussa hotelllinomistajan tytär lähti kanssamme Negombon suistolaguunille. Hyppäsimme paikallisen kalastajan veneeseen ja koko perhe oli saapunut laiturille vilkuttamaan. Ohitimme kalastajien torin ja löyhkäävän kalankuivaamon, jonka rannoilla työntekijät hääräsivät uskomattoman roskamäärän keskellä. Vastaantulevasta kalastusaluksesta tyhjennettiin säkillinen muoviroskaa veteen. Ohitimme myös monta hylkyä, jotka ovat paikallisoppaidemme mukaan surullisia muistoja vuoden 2004 tsunamista.
Sitten, muutama sata metriä edemmäs laguunin uomaa ja sukelsimme koskemattomaan luontoon mangrovepensaikkoineen ja tuhansine, laskevaan päivään kalkattavine lintuineen. Haikaroita, variksia, kuningaskalastajia, iibislintuja ja lukematon määrä meille tuntemattomia lintulajeja.
Kuljettajamme parkkeerasi veneen matalaan, hienohiekkaiseen kohtaan laguunia, noukki veneestä pöydän ja tuolit, leikkasi ananaksen ja vesimelonin ja tarjoili meille hedelmäpiknikin vedessä.
Jatkoimme matkaa pitkin laguunia tapaamaan mangrovepensaikon apinoita. Lapset olivat jo vähän kyllästyneitä veneretkikonseptiin ja ehkä apinakonseptiinkin, mutta tämä olikin spesiaali kohtaaminen. Tiedän, että villieläinten ruokkiminen on kyseenalaista, mutta oli elämys tarjota apinalle banaani kädestä. Apinat ovat niin tottuneita paikallisiin ruokkijoihin, että rohkeimmat hyppäävät veneen nokkaan tai kurottavat käsiään oksalta.
Auringon viimeisessä kajossa koitti valtavien lepakoiden vuoro. Jos kalastaja ei olisi maininnut, olisimme luulleet niitä korpin kokoisiksi linnuiksi.
ETELÄRANNIKKO JA KAUAN KAIVATUT KAVERIT
Tammikuun kahdestoista meillä oli iloinen jälleennäkeminen poikien serkkujen, Tuomaksen siskon ja äidin kanssa Colombon lentokentällä. Ajatuksemme junasta vaihtui taksikyytiin ja me kahdeksan matkustimme taksilla parinsadan kilometrin ja kolmen tunnin matkan kentältä etelärannikolle.
Majoituimme Mataran alueella sijaitsevaan Eco Turtle Beach -nimiseen paikkaan, joka tarjoaa bungalow-tyyppistä majoitusta keskellä rönsyilevää puutarhaa ja pienen Madiha-nimisen rannan vieressä. Majapaikkamme oli kuin pieni eläintarha, jossa saattoi bongata liskojen, riikinkukkojen, papukaijojen ja maaoravien lisäksi, sivettikissoja, jotka tulivat esiin yöllä ja alkoivat mekastaa majojemme katoilla.
Rantatien varrelle on parkkeerannut muitakin hotelleja, ravintoloita ja legendaariseksi kuvailtu hollantilaistaustaisten perustama ravintola Doctor’s House. Lääkäritaloa lukuunottamatta niin ravintolat kuin baaritkin kärsivät ihmiskadosta.
Tasokastakin majoitusta kaupattiin viittätoista euroa vastaavaan hintaan per huone. Ainahan se vähän harmittaa, kun on maksanut kovemman hinnan (varaamalla hyvissä ajoin), mutta toisaalta ajattelimme, että rahallamme yrittäjä toivottavasti maksoi työntekijöilleen asiaankuuluvan palkan.
Intian valtameren rannikko on Sri Lankalla monin paikoin kova-aaltoista. Edessämme oleva pieni Madiha on viehättävä, mutta ei ihan paras uimiseen, ainakaan lasten kanssa.
Kävelymatkan päässä on Polhena-ranta, joka on jo kunnon kokoinen, pieniaaltoinen ja paikallisten suosiossa. Polhenassa näkee suurella todennäköisyydellä myös jättikilpikonnia, kun snorklaa vähän syvemmälle, kuin jalka ylettää. Pääsimme itsekin näkemään muutamia. Ne ovat tottuneita ihmisiin ja kuulin, että niitä myös ruokitaan paikallisten toimesta. En ihmettele, tuovathan ne paikallisille sukellus- ja snorklausretkiä järjestäville yrittäjillle paljon rahaa. Villieläinten ruokkimiseen liittyy kuitenkin ongelmia, kun eläimet eivät välttämättä enää pärjää ruoanhaussa riittävän hyvin omillaan.
Paikalliset haluavat ottaa kontaktia jatkuvasti tavalla tai toisella ja siinä on totuttelemista neljälle suomalaislapselle. Polhenassa nuori isä osallistui poikien hiekkalinnaprojektiin ja joku sanaton yhteisymmärrys taisi löytyäkin.
Mataran keskusta
Mataran keskustasta löysimme itsemme keskeltä paikallisten arkea. Tänne olisimme saapuneet, jos olisimme matkustaneet junalla pääkaupunki Colombosta. Emme nähneet kaupunkiretkellämme ainuttakaan toista turistin näköistä. Kauppojen ja ravintoloiden mainokset olivat kaikki paikalliskielisiä. Paistettu riisi kasviksilla muutamalla eri lisukkeella koko kahdeksan hengen porukalle maksoi seitsemää euroa vastaavan summan. Bohoma istouti (lausutaan bohoma istuudi), eli paljon kiitoksia.
Mataran ranta on pitkä ja hieno. Paikalliset nuoret parit istuskelevat rannalla päivänvarjon suojissa kiinni toisissaan. Juuri muuta elämää emme rannalla nähneet eikä sinne ollut parkkeerannut kuin muutama jäätelötuktuk. Kivaa tekemistä Matarassa on ylittää rannalta johtava silta pienelle dramaattiselle saarelle ja Parewiduuwan buddhalaiselle temppelille. Munkki siunasi meidät sitomalla kaikkien ranteeseen narun ja lausumalla mantran. Sosiaalinen kaveri halusi myös olla kuvassa lasten kanssa.
Mirissa
Kymmenen minuutin tuktuk- tai bussimatkan päässä on pitkä Mirissan ranta, jonne suuri osa Sri Lankalla vierailevista suuntaa.
Tuktuk-kyydin hintaa neuvotellessa (ennen kyytiin hyppäämistä) kannattaa verrata kuskin pyytämää hintaa kätevän Pickme-sovelluksen antamiin hintoihin. Turisteilta pyydetään helposti kolminkertainen hinta normaaliin nähden. Matkat ovat kolminkertaisinakin halpoja ja joskus tuntui vain oikealta maksaa vähän ylihintaa.
Paikallisbussilla matkustaminen on elämys, jota en jättäisi väliin. Musiikki on täysillä, bussissa saattaa olla vilkkuvat värivalot, diskopallo, buddhaveistos ja alttari. Ja vauhti on kovaa. Kyytiin voi hypätä etu- tai takaovesta ja rahastus tapahtuu vasta kun istuu mukavasti kyydissä.
Hankimme neljälle pojalle kaksi bodyboard -lautaa, jolla he vuorottelivat Mirissan sopivan matalissa, mutta hyvin kuljettavissa aalloissa. Tuomas löysi kivan surffausohjaajan itsellensä.
Mirissan ranta on komea, mutta paikoin turhan täynnä aurinkotuoleja ja hotelleja. Rannassa kapealla kaistaleella kiinni nököttävän pienen jyrkkärinteisen saaren ohi rantaa itään kuljettaessa hiekka muuttuu kelta-mustaraidalliseksi. Tällä puolella on huomattavasti vähemmän kansoitusta ja musta hiekka on ihmeellistä katseltavaa. Lasten piti saada sitä matkamuistoksi, joten seuraavaksi laukkasimme kadunvarren putiikkeja löytääksemme sopivaa rasiaa hiekan kuljettamiseen.
Turismi on tuonut Mirissaan vaate- ja matkamuistoputiikkeja sekä stailattuja ravintoloita. Kovin paikallista elämystä sieltä on turha etsiä ja hinnat ovat sen mukaisia, mutta upeita maisemia ja kivan näköisiä hotelleja löytyy joka lähtöön.
Valaita bongailemaan
Mirissassa vieraileva ei voi välttyä valasretkimainoksilta. Emme jättäneet mekään väliin 50% mahdollisuutta nähdä vilaus sinivalaasta. Valaat ovat aktiivisempia aikaisin aamulla ja siksi valaslaivat starttaavat kaikki samoihin aikoihin aamukuuden ja seitsemän välillä Mirissan satamasta. Laivasta sai aamupalan, mutta sen saapuminen kesti, joten lapsille olisi ollut hyvä syöttää tuktuk-matkalla välipalapatukka. Valasretket kustantavat aikuiselta 45-50€ vastaavan summan, lapsilta vähemmän tai ei mitään.
Matka avomerelle oli töyssyinen ja muutama laivamatkustaja tuli merisairaaksi. Oman seurueen lapsi voi myös aika pahoin. (Mahdollinen lisäys matka-apteekkiin: pahoinvointitabletit. Niitä ei onnistuttu saamaan paikallisesta apteekista.)
Seurueestamme puolet myös nukkui töyssyistä unta melko tylsällä alkutaipaleella kohti avomerta.
Sitten joku bongasi delfiinejä. Paitsi että ne olivat pallopäävalaita. Symppiksen näköisiä pyöreäpäisiä, ison delfiinin kokoisia ja samantyyppisen evän omistavia hahmoja, jotka uivat suurissa parvissa.
Laivamatkustajat ryntäilivät laivan puolelta toiselle riippuen kummalla puolella parvi putkahti näkyviin, ja laiva kallistui mukana. Pääsimme ihailemaan myös delfiinien sukeltelua ja hyppyjä laivan vieressä, näimme monta veikeää lentokalaa ja veden pinnalla heilastelevat jättikilpikonnat.
Retken loppupäässä miehistö sai vainun isoista ilmakuplista, joita ilmestyi jonoon meren pintaan. Seurasimme suurta valasta. Alkoi laivojen tööttäily ja kaikki lähistön alukset suuntasivat kuplia kohti. Mietin, oliko se aivan korrektia. Parhaasta yrityksestä huolimatta emme nähneet isosta kuin nopean muljahduksen, ehkä valaiden kielellä keskisormieleen, ja sitten kuplat katosivat.
Krokotiilejä
Emme tietenkään voineet jättää väliin krokotiilisafaria. Pakkauduimme siis mataralaisen krokotiilisafariyrittäjän veneeseen ja lähdimme lipumaan pitkin Nilwala-jokea. Näimme monta nopeaa ryhmyselän katoamista syvyyksiin. Retkemme palkittiin aivan loppupäässä, kun saimme vihdoin tarkastella kohtalaisen läheltä valtavaa krokotiilia, joka lepäsi pensaan varjossa. Krokot ovat arkoja ja niitä on vaikeaa päästä lähietäisyydelle.
Synttärit reissussa
Erityisen mahtava oli sukulaisten ajoitus kanssamme Sri Lankalla siksi, että Oskar sai syntymäpäivilleen tärkeitä juhlijoita. Tammikuun puolivälissä vietimme allasbileitä omalla majapaikallamme ja paikan ihana omistaja oli yllätykseksemme tilannut kakun.
Omalta perheeltä Oskar sai lahjaksi vedenpitävän pienen videokameran, jonka kanssa voi tallentaa vedenalaista elämää tai vaikka surffausaaltoja.
KAIKEN INTENSIIVISYYS
Huomaan, että lapset sietävät nyt kaikenlaista uutta ja outoa aivan toisella tavalla kuin Aasian vasta saavuttuamme. Thaimaassa, Malesiassa, Vietnamissa ja Indonesiassa ennenkin matkanneina tiesimme Tuomaksen kanssa suurinpiirtein, mitä odottaa. Mutta ensimmäistä kertaa Aasiassa vieraileva törmää kaiken intensiivisyyteen. Niin luonto kuin ihmiset käyvät täysillä kaikille aisteille: Fyysistä välimatkaa ei ole. Kaikille hymyillään, kaikkia tervehditään, kaikille puhutaan ja lasten päitä silitellään ja pusutellaan.
Tuoksut ja hajut ovat kaikki voimakkaampia. Liikenne, jossa suljetaan silmät takaa tai sivulta tulevilta ja mennään täysiä siitä, mistä juuri mahtuu menemään. Jokainen hetki on nyt. Sen kaiken edessä on annettava periksi, jos ajastaan Aasiassa haluaa nauttia.
Kun saimme lasten serkut kylään, joille kokemus aasialaisesta menosta oli ensimmäinen, huomasimme, miten paljon omat lapsemme jo sietävät kaikenlaista “outoa”. Serkuille kohtaamiset esim. epämääräisten ravintoloiden ja vessojen kanssa aiheuttivat kiukkua, kun omat lapset eivät enää reagoineet niihin mitenkään.
On kivaa huomata myös omassa olossa muutoksia. Monet älyttömyydet, kuten pelko siitä, että torakka tai hämähäkki ryömii yöllä sänkykaveriksi, lakkaavat häiritsemästä ja voi taas keskittyä olennaiseen.
PAIKALLISTEN KÄDENTAIDOISTA…
Sri Lankalla, kuten muissakin Aasian maissa, kannattaa teettää se unelmien juhlamekko- tai -puku. Ompelimoita löytyy joka puolelta ja mittatilattu vaate ei maksa juuri mitään meidän käsityöhintoihin verrattuna. Kaikkea voi myös korjauttaa, jos reissussa rähjääntyy. Itse ostin Turtle Eco Beach -majoitustamme vastapäätä lähes päivittäin kadulla päivystäneeltä ompelijalta pellavaiset haalarishortsit 8€ vastaavaan hintaan ja korjautin reissun rähjäämiä vaatteita.
Kadun varsille on aina parkkeerannut joitain veden- tai hedelmänmyyjiä ja yritämme ostaa mahdollisimman paljon näiltä oletettavasti köyhimmiltä yrittäjiltä. Jos veden ostaminen ”keneltä tahansa” arveluttaa, korkit on täällä sinetöity muovilla, mikä takaa, ettei pulloa ole uudelleentäytetty.
…JA PULLOVESIAHDISTUKSESTA
Kun päästiin pullovesiasiaan, on mainittava, että muovipullorumba on yksi asia, mikä Aasiassa reissatessa ahdistaa. Hanavesi ei yleensä ole juotavaa. Kuten Thaimaassa, myös Sri Lankalla olen törmännyt joihinkin vesipullon maksullisiin täyttöpisteisiin ja joillain hotelleilla on käytäntönä täyttää juomavettä kestopulloihin omasta varastosta. Mutta valtaosa juomavedestä kulutetaan pienissä pulloissa. En myöskään voi kuin vihastua huomatessani suurten ylikansallisten, kuten Nestlen ja Coca-Colan pitävän hallussaan isoa siivua Aasian pullotetun veden markkinoista.
Muoviroskaa on järkyttävästi joka puolella. Retki merellä, laguunissa tai vaikkapa ihan vain uimarannalla kertoo vesistöjen tilasta. En väitä, etteikö turistimassat ja isot hotellit olisi ympäristökuormitus, mutta olen nähnyt paikallisten roskaavan ympäristöä surutta, kuten negombon kalastaja, joka kaatoi roskansa suoraan laguuniin.
KANSALLISPUISTON ELÄMÄÄ
Viikon rantailun jälkeen olimme valmiita siirtymään vuoristomaisemiin. Istuimme ensin taksin kyydissä kaksi tuntia Matarasta Uda Walaween, missä pysähdyime tekemään safarikierroksen kansallispuistossa.
Safarin pääelämys olivat norsut, joita pääsi jeepin kyydissä niin lähelle, että kuuli niiden hengityksen. Näimme myös aivan pienen vauvanorsun, joka ei osannut vielä käyttää kärsäänsä.
Muita bongattuja eläimiä olivat buffalot, kauriit, shakaali, krokotiilit, liskot, pelikaanit, kuningaskalastajat ja muut komeat linnut.
USKOMATON VUORISTO
Uda Walawesta matkamme jatkui saman taksin kyydissä kohti vuoristoa ja Ellaa. Olimme varanneet majoituksen näköalahotellista keskeltä rikkumatonta vuoristomaisemaa. Jotkut paikat ovat niin kauniita, että niiden edessä mykistyy. Tämä Chill Ville -niminen majapaikka sijainteineen sekä kaikkine arkkitehtuurisine ja sisustuksellisine yksityiskohtineen oli juuri sellainen.
Muutos rannan lämpötilaan oli kymmenisen astetta kylmempään ja puimme pitkälahkeista- ja hihaista iltaisin. Majapaikkamme uima-allas oli niin kylmä, että sen infinity-reunalta näköalan meditointi jäi ihanaksi mielikuvaksi.
Ella on pieni, viehättävä vuoristokaupunki, jonka pyörii teeteollisuuden ympärillä. Vuorenrinteet on valjastettu tummanvihreän teepensaan viljelyyn ja alueella on useampi tehdas, jossa lehdistä jalostetaan mustaa teetä. Ellasta on kehittynyt myös suosittu vierailukohde vanhan Ceylon-junareitin varrella.
Ellan päänähtävyyksiä on Nine Arch Bridge, komea satavuotias kivisilta, jolla paikallisetkin hengailevat. Siltaa mennään ihailemaan rataa pitkin, joka on kokemus sinänsä. Hitaasti matelevan junan voi bongata kahdesti päivässä.
Toinen suosittu nähtävyys on Adam’s Peak vuoren huippu reilussa 2200 metrissä. Me tosin kipusimme lasten kanssa vain Little Adam’s Peakille, jonne nouseminen oli melko nopeaa ja helppoa, mutta maisemat silti huimaavia. Samoilta mestoilta voi myös mennä kokeilemaan vaijeriliukua kahden vuoren välillä.
Ellan lähistöllä on monta näkemisen arvoista vesiputousta. Ravanan putous on päätien varrella ja sinne on helppo mennä. Samalla näkee kasapäin apinoita (älä muuten yritä koskea tai kanna ruokaa kädessä).
Esimerkiksi Kombukaran putouksella voi myös pulahtaa raikkaan hyytävään vuoristopuroaltaaseen. Putouksen yläpäätä kannattaa kiivetä katsomaan ylemmäs kallioille. Putouksen vieressä on vaatimattomin pieni paikka, jossa nainen lämmittää vettä avotulella ja tarjoilee kylmästä täriseville pulahtelijoille lämpimiä rotileipiä ja maitoteetä.
Kosteissa paikoissa ja erityisesti ruohikossa oleskelun jälkeen jalat on syytä tarkastaa iilimatojen varalta. Seurueemme lapsen jalkapohjaan oli päässyt mato kiinnittymään putouksen maastossa ja imemään verta.
Vierailimme tietenkin myös teetehtaassa. Halpen tehtaalla saimme kuulla kaiken mustan teen jalostamisesta juontikuntoon. Harmiksemme koneet lepäsivät maanantaina, emmekä päässeet näkemään lehtien kuivatusta, siivilöintiä tai pakkaamista in action. Tehtaan laitteisto oli silti lastenkin mielestä kiinnostavaa
katseltavaa, teenmaistelu kivaa ja teepakkaukset tehtaanmyymälässä ihania.
Kouluhommiin saatiin vaihtelua ja uutta intoa, kun sai tehdä aamuisin yhdessä serkun kanssa tehtäviä. Mummo toimi opettajana sekä isoille koululaisille että pienemmille ensi syksyn eskarilaisille.
CEYLON-JUNALLA LÄPI VUORISTON
Vanha rata, jolla on kuljetettu teetä vuoriston viljelykylistä entiseen pääkaupunkiin Kandyyn, on kolmeakymppiä madellen seitsemän tuntia kestävä elämysmatka, joka on koettava Sri Lankalla.
Ja niin moni sen päättää kokeakin, että emme saaneet lippuja suositeltuun ykkösluokkaan kuukautta ennen matkustuspäivää. Olimme Ellan asemalla kuudelta jonottamassa lippuja, koska lähtöaamuna oli kuulemma mahdollisuus saada vapautuneita paikkoja. Saimme liput kolmanteen luokkaan.
Olimme valmistautuneet kohtaamaan täpötäyden junavaunun ja seisomaan hikisten kainaloiden alla koko hitaasti matelevan matkan. Olimme kuitenkin saaneet paikkaliput eikä komanteen luokkaan ollut tungosta koko matkan aikana ainakaan tällä kertaa. Tällä kokemuksella voimme lämpimästi suositella kolmatta luokkaa, joka maksaa kolmasosan ykkösluokan hinnasta. Tosin kokemus olisi saattanut olla toinen, jos junassa olisi ollut ruuhkaa.
Avonaisista ikkunoista sai kuikulla henkeä salpaavia vuoristomaisemia teeplantaaseineen. Paikalliset roikkuivat avonaisita ovista viileässä vuoristoilmassa tuulettaen ja huutaen kuin vuoristoradassa, kun juna sukelsi pimeään tunneliin. Pelkäsin oikeasti heidän turvallisuuden puolesta, koska välillä oksat hipoivat kättä oven pielessä olevaan kahvaan tarttuessa.
Ainakaan aikuisen ei tarvitse varautua matkalle omin eväin. Kaikenlaista mahdollista kaupitellaan matkan varrella ja joka asemalta hyppää kyytiin uusi samosan tai pähkinänmyyjä.
Paikallinen perhe ojensi meille myös voileivät viereisen junan ikkunasta. Kaikki jaetaan. Ja niin matka kului rattoisasti.
VANHAN PÄÄKAUPUNGIN VIEHÄTYS
Saavuimme Kandyn vähän lämpimämpään, mutta silti vielä vuoristoisen raikkaaseen ilmastoon. Karsimaattinen Kandy oli Sri Lankan pääkaupunki vuoteen 1815 asti, kunnes britit valloittivat Sri Lankan ja Colombosta tuli uusi keskus. Kandya kutsutaan edelleen maan kulttuuriseksi pääkaupungiksi ja siellä on yliopistoja ja paljon kansaivälisiä toimijoita.
Tuomaksen sisko oli varannut post-joululahjaksi huoneet överi-bling-bling-luksushotelliin. The Grand Kandyan sijaitsee Kandyn kaupunkialueen korkeimmalla kukkulalla, joten olimme taas parhaimpien näköalojen parissa. Hotelli oli sisustettu tyylillä, jota voisi parhaiten kuvata näin: kaikkea, mikä on kullan- tai hopeanväristä, marmoria, samettista, silkkistä ja kimaltavaa.
Kummallisinta oli se, että olimme valtavassa hotellissa lähestulkoon ainoat asiakkaat. Aamupäivisin hotellin aulasta kuului hääseremonioihin kuuluvaa rummutusta, kun paikalliset juhlistivat kiiltävillä lattioilla kullan säihkyessä ympärillä ja perinteisen miestanssiryhmän loikkiessa ja rummuttaessa taustalla. Muuten saimme vaeltaa, tai lapset tietenkin juosta, hotellin pitkiä käytäviä, uida kattoterassin altaassa ja hikoilla kuntosalilla kuin linnanrouvat ja -herrat.
Vaikka tämän tason hotellissa yöpyminen on paikallisittain kallista, on se länsimaiseen tulotasoon tottuneelle varsin ok, varsinkin kun tämäkin hotelli tarjosi nyt huoneitaan erityisen edullisesti turistikadosta johtuen. Tässä hotellissa yöpyminen kustansi kahdelta yöltä neljältä aikuiselta ja neljältä lapselta kolmessa tilavassa huoneessa (kuten kuvissa) uskomattomine aamiaisineen yhteensä n. 400€.
Kandyn keskustassa on vuorten ympäröimä järvi, jonka rannalla sijaitsee kuuluisa Tooth Temple. Kuten kaikissa suuremmissa kaupungeissa, äärimmäinen köyhyys ja kurjuus tulee myös silmille ja herättää lapsissa kysymyksiä. Oskar on lahjoittanut ison osan taskurahastaan kadulla päivystäville.
Kandyn parasta antia oli perinteinen tanssiesitys järven rannalla kulttuurikeskuksessa, jossa ammennettiin vanhoista myyteistä ja soturikulttuurista. Esitys kesti tunnin ja oli myös lapsille varsin viihdyttävä taidokkaine temppuineen. Illan huipensi illallinen järven yli katsovassa ravintolassa vuoren rinteessä.
Ehdimme myös ihailemaan Kandyn kuninkaallisen puutarhan (Royal Botanic Gardens) puuvanhuksia, jännittäviä kukkia ja apinoita. Valtavalla puutarha-alueella sai kulumaan helposti kolme tuntia ja sieltä löytyi myös kahvila.
MUINAISET TEMPPELIT
Yhteisen aikamme Sri Lankalla päätti Sigiriyan muinainen temppelikivi. Teimme sinne matkaa pari tuntia taksilla Kandysta. Kivi on maailmanperintökohde ja pääsymaksu on sen mukainen. Ehdottomasti näkemisen arvoinen, ajattomassa jylhyydessään järkyttävä kohde, jossa ihmisen jättämät jäljet ulottuvat n. 500 eaa asti.
Kiipesimme huimaavia portaita kivelle ja ihmettelimme tuhansia vuosia sitten kiveen hakattuja valtaistuimia, altaita ja muureja. Aivan korkeimmalle huipulle emme ottaneet lapsia mukaan eivätkä he protestoineet kiivettyään ensin melkoisen monta porraskerrosta katsomaan tarkoin varjeltuja ikivanhoja kalliomaalauksia. Lapsille riitti ihmeteltävää mummon kanssa alhaallakin kiveen louhittujen istuinten ja luolamaalausten parissa.
Tiemme erkanivat Tuomaksen äidin ja siskon perheen kanssa sigiriyan jälkeen ja he suuntasivat Colombon kentälle ja kohti kotimaata. Me jatkoimme pari tuntia taksilla pohjoiseen.
Oli ilo saada viettää yhteistä aikaa ja se oli erityisen tärkeää myös lapsille, jotka kaipaavat leikkiseuraa.
Majoituimme Anuradhapuran kaupunkiin, jossa sijaitsee Sri Lankan vanhimmat buddhalaiet temppelit. Valtavan valkoisen kupolin muotoisen stupan, Ruwan Veliseyan, perustukset ovat yli 2000 vuotta vanhat.
Buddhan puu, eli Jaya Sri Maha Bodhi, sekin yli 2000 vuotias, on kohde, jonka ympärille on rakennettu temppeli ja puuta tukevat kullan väriset telineet. Puun kerrotaan kasvaneen versosta, joka on leikattu siitä intialaisesta temppeliviikunasta, jonka alla Sighurta Gautama koki valaistumisen. Se on vanhin istutettu puu, jonka istutusajankohdasta on merkintä. Stupia on Sri Lankalla paljon eri kokoisia ja niihin kerrotaan olevan kätketty Buddhalle kuuluneita tavaroita. Ne ovat täysin suljettuja, eli kupolia ihmetellään vain ulkopuolelta. Ruwan Veliseyan kupolin huippuun on kuulemma kiinnitetty safiiri.
Osuimme vierailemaan päivänä, jolloin sadat paikalliset olivat päättäneet lähteä viemään lahjoja temppelien alttareille. Meillä oli mukanamme paikallinen, buddhalainen hänkin, mikä osottautui hyväksi jutuksi monen käytännön asian ja myös rituaalien tulkitsijana.
Buddhalaisiin temppeleihin, kuten moniin muihinkin maailman pyhinä pidettyihin paikkoihin, aikuisten on pukeuduttava olkapäät ja polvet peittäviin vaatteisiin. Tuomas sai shortisensa päälle narikasta valkoisen temppelihameen visiitin ajaksi.
Emme nähneet ainoatakaan toista turistin näköistä ryysiksessä ja saimme tietenkin, varsinkin lapset, ylenpalttisesti huomiota ja pään silityksiä. Lapsille kaikki koskettelu ja puhuttelu käy raskaaksi ja massojen keskellä yli 30 asteessa eteneminen oli myös meille aikuisille rasittavaa.
Temppelialue on vartioitu tarkoin turvatoimin ja läpivalaisuin eikä siellä vieraileminen ole ulkomaalaiselle ihan halpaakaan. Suositeltava kokemus silti vähän vähemmän ruuhkaisena päivänä.
Paljon halvempi ja helpommin lähestyttävä ikivanha Isurumuniyan kivitemppeli oli myös lapsille helpompi kohde.
Muuten Anuradhapura vaikuttaisi melko tavanomaiselta isohkolta sri lankalaiselta kaupungilta. Majoituimme melko keskeiselle paikalle pienen järven läheisyyteen ja järven rannoilta löytyi joitain viehättäviä paikkoja ja ravintoloita. Leikkipuistossa pääsimme yllättäen mukaan jonkinmoiseen pienimuotoiseen lasten iltatapahtumaan. Se, että kaupunkia ei ole rakennettu turisteille on sekä vetovoimatekijä että ei. Monessa paikassa harmittelimme mieletöntä potentiaalia ja ihan pikku laittamisen puutetta, millä paikoista oltaisiin saatu varsin puoleensa vetäviä.
Hotellimme oli eriskummallisuudessaan mainitsemisen arvoinen. The White House -niminen monikerroksinen rakennus oli ehkä oudoin talo, missä olen vieraillut. Jokainen huone oli sisutettu omalla tyylillään ja oma Presidentia Suite -niminen huoneemme bostaili kahden massiivisen mahonkipäätyisten kingsize-petien sekä puisen norsunpään kera. Kakun koristeena oli kuninkaallinen pinnasänky, jota vetämään oli raahattu huoneeseen oikean kokoiset kaurispatsaat massiivisine sarvineen ja niitä ohjeistamaan enkeli sekä joku kumma sanansaattaja.
SE AITO JUNAMATKA
Päätimme, että halusimme vielä nähdä Sri Lankan etelärannikkoa. Olimme varautuneet jonkinmoiseen ruuhkaan hypätessämme sunnuntaiseen aamujunaan Anuradhapuran asemalta. Olimme ostaneet liput pääkaupunki Colombon kautta eteläisen kärjen Galleen.
Yhdeksän tuntia kestävän matkan aikana ehdimme kiitellä moneen kertaan sitä, että lähtöasemamme oli pääteasema ja saimme istumapaikat. Monet seisoivat käytävällä tunti toisensa perään. Yritimme olla solidaarisia ja tarjota istumavuoroa kanssamatkustajille, mutta ikkunapaikalla istuvia lapsiamme emme voineet pyytää seisomaan käytävälle, tai olisimme riskeeranneet loppumatkan huojuen suomea kitisevien lasten kanssa hikisten kainaloiden alla.
Toisaalta varsinkin Iisak protestoi, kun joku vieras istahti viereen. Kompromissina istuimme lapsen kanssa sylikkäin ja vapautimme toisen istuimen.
Colombosta etelään johtavan radan varrella pääsee tirkistämään siihen sri lankalaiseen arkeen, mitä ei matkailumainoksissa näe. Kymmeniä kilometrejä kaikenlaisesta löydetystä materiaalista kasattuja majavirityksiä, joiden edustalla, aivan radan vieressä lapsia leikkimässä, aikuisia ripustamassa pyykkiä. Pyykkiä kuivataan kuumilla katoilla, asfaltilla ja juna-aseman laiturilla.
Sitten silmille lävahtää säihkyvä koristepylväinen mansion ja uima-allas. Mukavilla lepotuoleilla makoilee kalpeita ruhoja uimapuvuissa ja suojakerroksissa, jotka ovat maksaneet enemmän, kuin mitä viereisen hökkelin vanhemmat saavat käärittyä kasaan kuukaudessa.
Elämän epäreilusti jaetut kortit on asia, johon ei Aasiassa matkaava voi olla törmäämättä. Oskar miettii toistuvasti, millä tavoin köyhyys voitaisiin ratkaista. Se, miksi rahaa vain ei yksinkertaisesti paineta lisää ja jaeta kaikille sitä tarvitseville, on luonnollinen kysymys ja siihen ymmärrettävä vastaus kovin vaikea. Voimme antaa rahaa jonkin verran sitä tarvitseville käsille, mutta mitään ei sillä ratkaista. Sitä emme halua kuitenkaan lapsille korostaa. On lohdullisempaa ajatella, että on oikeasti auttanut.
GALLE
Siirtomaa-ajan ihme Gallen linnoituskaupunki oli seuraava kiinnekohtamme, jossa päätimme viettää viikon ennen Sri Lankan seikkailun päätöstä. Se oli oikea paikka tehdä niin. Maailman perintölistalla komeilevat Gallen vanhan kaupungin muurit ja tornit ovat muistoja Hollannin, Portugalin ja Ison Britannian valtakausilta. Kaupungin rakennukset ovat myös monta sataa vuotta vanhoja ja henkivät kolonialistista henkeä.
Gallen historiaan voi tutustua vanhan kaupungin museoissa. Galle Maritime Museumissa voi käydä perehtymässä paikallisten merenkulun historiaan, Sri Lankan merissä eläviin suuriin eläimiin sekä tsunamin vaikutuksiin. Museon toisessa osastossa pääsee ihailemaan, mitä kaikkea merestä ja laivahylyistä on löydetty kautta historian: ikivanhoja kiinalaisia astioita, brittimerimiesten lasipulloja, tsunamin mukana rannikolle ajaelehtinutta puuveistosta, joka oli niin pahoin vaurioitunut, ettei sen tekoajankohtaa voitu päätellä. Puvun kuviointi viittaa Indonesiaan tai Myanmariin.
Galle on suosittu vierailukohde niin sri lankalaisille kuin ulkomaalaisille. Paikalliset rynnivät viettämään vapaapäiviä, kuten buddhalaisten täyden kuun juhla, linnoitukselle. Perheet istuvat piknikillä, lennättävät leijaa, potkivat palloa ja käyvät uimassa muurin kupeessa. Turistit fiilistelevät vanhan kaupungin sydämessä turistihintaisia stailattuja ravintoloita, lipovat italialaista jätksiä ja sivelevät paikallisia design-mekkoja kiillotetuissa putiikeissa.
On vaikeaa pitäytyä ostamasta ihania paikallisia designmekkoja ja kimonoita sekä kiehtovia koriste-esineitä. Käsimatkatavarakokoisiin laukkuihin ei kertakaikkiaan mahdu enempää täytettä. Ellei löydä jotain poisheitettävää.
Vanhan kaupungin sydämessä nukkuminen on keskimäärin hintavaa, mutta löytämämme majoituspaikka oli helmi. Löysimme Villa Yehinsa -nimisen symppiksen paikan, joka tarjosi siistiä, simppelin tyylikästä, mutta edullista majoitusta keskellä parasta vanhaa kaupunkia. Aamiasisella saattoi saada lasin oman puutarhan sitruunoista puristettua mehua ja sri lankalaisia perinneherkkuja, kuten kookos-hunajaista halapaa, johon lapsetkin ihastuivat. Paikkaa pyöritti talon perintönä saanut superystävällinen mies muutaman apukäden voimin.
Siirtomaa-ajan kummitukset
Muutaman muurien sisällä nukutun yön jälkeen siirryimme pari kilometriä rannikkoa pitkin itään Dewata-rannalle, tai surffaupiireissä Closenberg Beach Brake. Majoituimme Closenberg-nimiseen kartanoon, joka katsoo mäeltä alas merelle ja suositulle surffausrannalle. Kartano on kuin Gallen historia tiivistettynä. Kartanon vanhin osa on rakennettu 1700-luvulla hollantilaisten siirtomaaherrojen toimesta. Myöhemmin paikka siirtyi englantilaisen liikemiehen omistukseen ja 1900-luvulta lähtien se on toiminut hotellina.
Lisäksemme Closenbergin valkoisia pylväskäytäviä ja rottinkikalustein sisustettuja saleja vaelteli muutama muu vieras. Mielenkiintoisimpiin kuului vanhempi hollantilaisherra daameineen, joka keroi majoittuvansa ”aina” Closenbergiin. Sri Lankan Kandyyn asettunut pariskunta kertoi miehen ostaneen teeplantaasin pari vuosikymmentä sitten. Miten plantaasin kävi, jäi hämärän peittoon, mutta mies jäi maahan viettämään eläkepäiviään.
Olimme Closenbergissa viisi päivää ja Tuomas ja Oskar hyödynsivät viereisen rannan surffilautoja ja -opetusta. Me Iisakin kanssa vietimme pitkiä aamuja hotellin altaalla.
Iltapäivisin tutkimme lähistön nähtävyykisä ja mestoja matkustaen tuktukilla tai paikallisbussilla. Habaraduwan merikilpikonnien pelastuskeskus oli kaikille elämys. Paikalliset hälyyttävät pelastajat paikalle löydettyään vahingoittuneita konnia tai vaarassa olevia munia rannalla. Kilpparit jäävät usein myös kalastajien verkkoihin ja jotkut pyytävät niitä kilven vuoksi. Monen ikäisistä ja eri kokoisista kilpikonnista suurin osa odottaa toipumista ja vapauttamista takaisin mereen, mutta pysyvästi vaurioituneille eläimille keskus on pysyvä koti.
Thalpen merialtaat tarjosivat unohtumattoman kylpykokemuksen. Thalpen ranta oli kallioon louhittuine altaineen ja kuohuavine virtauspaikkoineen kuin kylpylä tai vesipuisto. Kirkasvetisellä rannalla ei tarvinnut snorkkelia bongatakseen värikkäitä kaloja.
ONNEKSI ON VIIME HETKI
Meille on hyvin tyypillistä havahtua hoitamaan käytännön asioita viime hetkellä. Heräsimme siihen todellisuteen, että Sri Lankan viisumimme olivat umpeutumassa muutaman päivän päästä eikä meillä ollut varattuna seuraavaa matkakohdetta. Ajatuksenamme oli lentää Intiaan, lähellä kun oltiin, mutta huomasimme, että Intian viisumihakemuksen käsittelyssä saattaa kestää jopa kaksi viikkoa. Emme siis uskaltaneet ostaa lentoa ennen kuin saisimme maahantuloluvan. Toisaalta meidän oli kiireellä haettava jatkoaikaa Sri Lankalle siltä varalta, että joudumme odottamaan pidempään.
Yllätykseksemme saimme viisumipäätökset yhdessä vuorokaudessa ja päätimme varata lennot heti seuraavalle päivälle. Tuli kiire myös löytää majoitusta ja varasimme Keralan Varkalasta jonkun edullisen paikan.
Kuten Thaimaasta lähtiessä, koimme haikeutta Sri Lankalta poistuessa. Tällä kertaa heikeuteen sekoittui myös huolta ja myötätuntoa paikallisia kohtaan. He ovat joutuneet kärsimään paljon ja vaikeita aikoja on varmasti yhä edessä. Kaikki, jotka halusivat polittiikasta avautua, kritisoivat johtoa. En ihmettelisi, jos näemme lähitulevaisuudessa lisää levottomuutta, jos taloudellinen ahdinko syvenee.
Meitä kohdeltiin paremmin kuin hyvin ja monessa paikassa tuntui, kuin olisimme ainoat turistit. Sri Lankassa on sydämellisten ihmisten vihreä, vehreä, monipuolinen, uskomattoman kaunis ja kulttuuriltaan rikas maa.
