kristiina.ilanderMitkään juhlat eivät kestä määräänsä pidempään ja pidemmällä reissulla lomasta tulee uusi arki. Jouduimme lennosta sovittamaan ruoka-, pyykinpesu-, liikunta- ja koulurutiineja elämäämme. Matkamme maailman ympäri meni tunnesykleissä, joihin kuului huippuja, tasaisia ja matalia kohtia.
Maailmanympärimatkan aloitus, luonnollisesti, ja oikeastaan koko ensimmäinen kuukausi Thaimaassa oli yhtä juhlaa. Välietappiimme Malesian Langkawille osui ensimmäinen henkinen krapula. Sri Lanka nosti meidät uuteen nousuun, ja kun saimme sukulaisista seuraa paikalle, oli juhlafiilis taattu. Neljän Sri Lankassa vietetyn viikon jälkeen toinen mentaalinen matala osui Intiaan. Tästä pari viikkoa eteenpäin ja olimme Yhdysvalloissa, missä pääsimme kiinni uuteen tohinaan ja road trippaamisen tuomaan jännitykseen. Laivamatka Atlantin yli Eurooppaan oli keinuttava, tasainen päiväuni, siirtymä. Kun saavuimme Espanjaan, tuntui kuin olisimme tulleet kotiin. Mutta olimme väsyneitä, kylläisiä elämyksistä ja uuden omaksumisesta. Halusimme tehdä ja kokea mahdollisimman vähän.
Espanjan Malaga oli ensimmäinen kaupunki, jonka maaperälle saimme laskea jalkamme 12 päivän Atlantin ylityksen jälkeen. Malagan ihanat vanhankaupungin mukulakujat, symppikset ravintolat ja hyvä ruoka saivat henkäisemään helpostuksesta. Olimme tulleet kotiin.
Risteilijä pysähtyi lisäksi Valenciassa ennen viimeistä satamaamme Barcelonassa.
Barcelona oli ensimmäinen varsinainen kohteemme Euroopassa ja vietimme siellä pari yötä. Maininnan arvoinen on Hostel Primavera, jonka löysimme aivan kaupungin sydämestä. Kaunis, kotoisa, edullinen ja ystävällinen paikka teki kaupunkipysähdyksestämme erityisen mukavan. Otimme hyvän annoksen Gaudia Park Guellin ja Sagrada Familian muodossa. Päästäkseen kirkkoon sisälle, oli varattava aika. Gaudin puistoonkaan pääsy ei ollut täysin tuskatonta, eikä varsinkaan ilmaista. Mietimme, että jos ruuhkaa on maaliskuussa, mitä se mahtaakaan olla kesällä. Näkemisen arvoisia paikkoja yhtäkaikki, ja vaikka Sagrada Familian olin nähnyt ennenkin, oli kokemus yhtä hämmästyttävä tälläkin kertaa.
Lapset tuntuivat olevan oikeastaan yllättävän tyytyväisiä Barcelonan kaduilla vaelteluun. Eksyimme mm. suureen kauppahalliin La Ramblan eteläpään lähellä ja Cataloniaa itsenäiseksi ajavien rauhallisen mielenilmauksen keskelle.
Sukulaisia Sveitsissä ja autoa hankkimassa
Olimme toivoneet, että lentomme Tokiosta Vancouveriin olisi jäänyt matkamme viimeiseksi. Tarkoitus oli kulkea junalla Euroopassa, mutta kun tutkimme reittejä ja asemia, totesimme, että junalla matkustaessa matkantekomme rajoittuisi kaupunkeihin ja muutamassa kohdassa vuokraisimme kuitenkin auton. Päätimme, että auton ostaminen matkan varrelta voisi olla järkevin ratkaisu tilanteessamme, koska vuokraaminen yhdestä pisteestä ja palauttaminen toiseen ei ole Euroopassa vaihtoehto.
Saimme kutsun siskoni perheen luo Sveitsiin ja sekä aikataulullisista että kustannussyistä (lento oli huomattavasti edullisempi kuin junamatka) päädyimme lentämään Barcelonasta Geneveen 23.3. Päätimme ostaa auton siellä ollessamme ja jatkaa sillä halki Euroopan.
Geneve-järvellä
Yövyimme siskon perheen asunnossa Geneven kupeessa Meyrinissä. Meyrin on aivan Ranskan rajalla ja sen kuuluisin maamerkki lienee Cernin hiukkaskiihdytin. Sveitsin hintataso huomioiden ranskalaisten supermarkettien läheisyys oli todella kätevää. Hotelli-, asuntoauto- ja hyttiyöpymisien jälkeen kotimajoitus ja kokkailu tuntui hyvältä.
Vietimme Meyrinissä viikon ja sinä aikana Tuomas kävi Saksassa bussilla autonhankintamatkalla. Siskon mies oli arkisin töissä ja 6-vuotias tytär koulussa, mutta siskon työtilanne salli hänen toimia onneksemme paikallisoppaana lähes päivittäin.
Geneven Ladurée-kahvilassa saattaa iskeä hulluus.
Julkisen kaupunkiliikenteen päivälippu Genevessä on ok-hintainen ja sillä ajelee ratikoilla, busseilla ja vesibusseilla. Lasten kanssa kivaa tekemistä on ajaa vesibusseilla turkoosilla Geneve-järvellä, pistäytyä mutustelemassa lajitelma macarons-leivoksia kahvilassa ja käydä vaikkapa luonnontieteellisessä museossa, jonne on ilmainen sisäänpääsy. YK:n Palace of Nations -rakennuksen edessä seisova jättimäinen Broken Chair rampa tuoli on myös kiinnostava näky. Se on pystytetty maamiinojen ja rypälepommien vastustamisen symboliksi.
Geneve-järven joutsenia
Eduskuntavaalit osuivat aikaamme Sveitsissä ja mahdollisuus äänestämiseen tarjoutui Genevessä Suomen edustuston tiloissa.
Tuomaksen koeajaessa autoja Frankfurtissa, me muut teimme päiväretken autolla Geneve-järven toiselle puolelle kivaan Lausannen kaupunkiin, jonne ajaa vajaassa tunnissa. Päiväohjelmaan kuului seinäkiipeilyä, taidenäyttely ja Aquarium Vivarum -keskus, jossa ihmettelimme hienoja kaloja, krokotiilejä, apinoita ym.
Teimme naiset ja lapset -retken Ranskan puolella sijaitsevaan Annecyn keskiaikaiseen pikkukaupunkiin, joka on kuin satukirjasta. Lapset eivät olisi oikein jaksaneet kaupunkivaeltelua, mitä minä ja siskoni rakastamme. Vanhat kivitalot keskustan läpi virtaavan joen varrella, pienet kivisillat, pienet ravintolat, leipomot ja ruokatori.
Annecyn torilla
Kaupunki sijaitsee kirkkaan Annecy-järven rannalla, laiturilla voi istahtaa pikniköimään boulangerien antia ja veden peilistä heijastuvat Alpit. Sataman lähellä sijaitsee myös hyvä leikkipuisto, jossa saimme lasten narinan katkaistua.
Annecy-järven turkoosia vettä
Tikit nenässä kohti Alppeja
Pääsin myös testaamaan sveitsiläistä terveydenhuoltoa. Tuomas oli vasta palaamassa Saksasta ostamansa volkkarin kanssa ja itse olin lähtenyt poikien kanssa käymään lähipuistossa. Leikkipuiston kiipeilyseinä houkutti minuakin, ja heilautin itseni ylätasanteelle niin huolimattomasti, että kolautin nenäni vaakatasoon asennettuun teräväreunaiseen tankoon. Tällin aiheuttamaa palkeenkieltä lähdin tikkauttamaan lähimpään sairaalaan.
Kiittelin, että olimme maksaneet matkavakuutuksillemme jatkoaikaa, jotka normaalisti kattaisivat reissun vain kolmeen kuukauteen asti. Selvisin kuitenkin reissusta vilauttamatta vakuuttajani tietoja tai maksamatta frangiakaan, sillä eurooppalainen kela-kortti kattoi kaikki kulut tikkaustoimenpiteineen. (Suomeen palattuamme tosin opin, että lasku tulee perässä kotiosoitteeseen, mutta silti varsin maltillinen. Ja sen voi maksattaa vakuutusyhtiöllä.)
Comblouxin pikkukylä Alpeilla
Meillä oli nyt oma auto alla ja suuntasimme nokan kohti Ranskan Alppeja 1. huhtikuuta. Siskon perhe lähti mukaamme ja yövyimme tunnelmallisessa talossa Combloux’n kylässä. Majoitus oli yllättävän edullinen, kun parhaimmat laskukelit olivat takana. Osa ryhmästämme pääsi silti vielä hyville laskuille eikä välineiden vuokrauskaan ollut kallista. Minä aristavan nenäni kanssa jäin Iisakin, Iisakin serkun ja siskoni kanssa fiilistelemään symppistä Comblouxia, josta löytyy ainakin boulangerie, muutama ravintola / baari, ruokakauppa ja hyvä leikkipuisto.
Lumoava Chamonix
Seuraavana päivänä ajoimme läpi uskomattomien Alppien kohti Italiaa. Ohitimme Mont Blancin ja Chamonix’n legendaarisen pikkukaupungin. Nousin viime vuonna siskon luona vieraillessani Mont Blancin huipulle hissillä ja nousu maksoi 60€. Emme olleet nyt valmiita pulittamaan koko perheen noususta, vaikka jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä kannattanut. Toinen mahtava juttu, minkä Chamonixissa voi tehdä, on nousta vanhan vuoristojunan kyytiin ja puksutella Mer de Glace -jäätikölle. Jäätikkö sulaa kovaa vauhtia ja se, mitä siitä on jäljellä, on kaiverrettu komeaksi luolaksi, jonka sisällä on turkoosin mystinen tunnelma.
Yhdellä lukuisista yrjö-olo-breikeistä
Maailman kauneimpia reittejä
Reitti Alppien läpi Chamonix’ta Aostan laaksoon Italian puolelle on henkeä salpaava. Matka on suositeltavaa taittaa Aiguille du Chardonnet’n kautta vuoristoteitä kiemurtaen, eikä Mont Blancin läpi vievää tunnelia. Tunnelissa jää näkemättä parhaat maisemat ja vuoristokylät ja lisäksi sinne kuulemma jumiutuu usein rekkajonoon ja matka kestää loppujen lopuksi yhtä kauan kuin pikkureittejä kiemurrellen.
Reitti kiemurtaa Ranskan puolelta Sveitsiin ja Italiaan. Matkan varrella sukelsimme vuodenajasta toiseen ja huhtikuun alussa näimme niin lumen kuorruttamia huippuja ja tienpientareita kuin kuin kevättä ja vihreitä viiniviljelmiä Sveitsin Alppien ja Italian puolella.
Viininviljelyä Sveitsin Alppialueella
Näköalamatka kestää pysähdyksittä runsaat 2 tuntia. Mutta pysähtyä tietenkin piti monestakin syystä, myös tasoittelemaan lapsen pahoinvointia. Kun me aikuiset huokailimme maisemien järkyttävää komeutta, lapset tuskin suostuivat vilkaisemaan ikkunasta ulos. Olivat kuulemma nähneet jo tarpeeksi vuoria.
Saint Vincent ja Hotel Bijou olivat täysosuma.
Olimme varanneet matkan varrelta Italian Aostan alueelta majoituksen Saint Vincent -nimisestä pikkukaupungista. Varsin hyvä osuma. Viehättävä Hotel Bijou sijaitsi keskustorin laidalla ja sieltä oli kiva käydä tutkimassa pikkukatuja. Emme viipyneet silti yhtä yötä kauempaa, vaan jatkoimme matkaa kohti rannikkoa ja Cinque Terreä.
Uskomaton Cinque Terre
Meidän oli tarkoitus viipyä neljä yötä huhtikuun ensimmäisinä päivinä La Speziassa ja tehdä sieltä päiväretkiä junalla Cinque Terren kyliin. Meillä oli kuitenkin epäonnea varaamamme majoituksen kanssa, kun neljälle varattu huoneisto olikin vain kahdelle, ja jouduimme etsimään uuden. Löysimme tylsän, mutta edullisen hostellin, jossa vietimme seuraavan yön.
Riomaggioren kylä, Cinque Terre
Seuraaviksi kolmeksi yöksi löysimme yllättäen ihanan asunnon keskiaikaisesta Chiesanuova-nimisestä minikylästä vuoren rinteeltä. Vaikka kävelyetäisyydellä ei ollut mitään palveluita pientä butiikkihotellia lukuunottamatta, autolla pääsi viidessä minuutissa Levanton keskustaan, josta löytyy kaikki välttämättömät palvelut ja hyviä ravintoloita.
Matkalla Levantoon pysähdyimme Riomaggioreen päiväksi. Autolla pääsi ajamaan, ainakin nyt kun pahin ruuhka-aika ei ollut vielä käsillä, aivan kylän juurelle parkkihalliin. Muuten kadut ovatkin pikkuruisia kinttupolkuja ja kiviportaita, eli jalan taitettavia. Riomaggiore on pikkuruinen ja valloittavan sympaattinen kylä, joka on tyypillisesti rakennettu keskiaikaisen kirkon ympärille. Drmaattiset rantakalliot ovat mainio piknikpaikka. Teimme myös pienen vaelluksen läheiselle kivirannalle.
Uskomaton Riomaggiore
Majoituimme Chiesanuovan asuntoomme ja fiilistelimme itse tehtyä illallista oman puutarhan vuorenrinnenäkymin. Sijainti oli lapsiperheelle ihana, koska kylän kujat ovat liian kapeita autoille ajaa ja satunnaisia mopoilevia eläkeläispappoja lukuunottamatta moottoriajoneuvoista ei ollut huolta.
Asuntomme Chiesanuovan vuoristokylässä ei olisi voinut olla ihanampi.
Läheisestä Levanton pikkukaupungista löytyy ravintoloita ja kahviloita sekä kaikki välttämättömät palvelut, mm. nenätikkien poistopaikka. Aivan helppoa ei ollut selvittää, mikä terveydenhuollon taho homman suorittaisi ja pieni maksu piti suorittaa postitoimistossa, jossa jonottaen kului hyvä tovi. Jälkikäteen ajateltuna en tiedä, miksi en mennyt jollekin yksityiselle klinikalle asiaa hoidattamaan, kun olisin voinut laittaa sen matkavakuutuksen piikkiin.
Kolmen päivän pysähdyksemme Levanton rinteellä oli lähes täydellinen. Auton voi jättää juna-asemalle ja matkata mukavasti junalla rannikon kyliin. Kahta kylää enempää emme voi suositella koluttavaksi päivän aikana, mieluiten vain yhden.
Mieleenjäävimmästä päästä oli keväisen aurinkoinen vaelluksemme Vernazzasta Monterosso al Mareen. Jylhää vuoristonrinnettä seuraava, n. 4km pitkä reitti on sopivan haastava niin aikuisille kuin lapsille, ja näkymä sinisen ja turkoosin sävyissä hohtavalle merelle ja pikkukyliin tekee jokaisesta hikipisarasta vaivan arvoisen.
Toscanan pääsiäinen
Kolmas ennen lähtöä sopimamme etappi matkallemme oli pääsiäinen Toscanassa. Olimme varanneet yhdessä kahden siskoni perheiden sekä vanhempieni kanssa valtavan kartanon Arcidosso-nimisestä kylästä Grosseton maakunnasta. Unelmoimme lempeästä huhtikuusta ja kiireettömästä yhdessä olosta.
Oli syntymäpäiväni 7. huhtikuuta ja me lähdimme ajamaan Cinque Terren maisemista rannikkoa myötäillen kohti Toscanaa. Matkalla koukkasimme Pisaan ihmettelemään tornia. Emme maksaneet päästäksemme jonottamaan torniin sisälle, vaan meille riitti muutama tornintyöntökuva satojen muiden turistien joukossa. Kaupunkina Pisa ei ollut ainakaan pikaisella vilkaisulla kovinkaan kiehtova kohde. Hurjasti tuo kallistuskulma tuo ihmettelijöitä paikan päälle, viereisellä torilla menee kaupaksi magneetit ym. muu krääsä ja lähiravintoloissa keskinkertainen, ylihinnoiteltu ruoka.
Kun saavuimme mutkittelevien ja hengästyttävän kauniiden pikkuteiden päätteeksi majapaikkaamme, eli valtavan sypressien rytmittämän puiston keskellä kohoavalle kivikartanolle, muut jo odottivat meitä pihalla. Isäntämme ei puhunut englantia ja meistä ainoastaan äitini osaa italiaksi muutakin kuin ravintolasanastoa. Hieman ihmettelimme, ettei mies esitellyt meille taloa, jonne oli neljä sisäänkäyntiä ja kolme kerrosta sekä piharakennus. Saimme avaimet käteen ja luvan ottaa valtavasta talosta itse selvää.
Ainakin selvisi oitis, ettei taloa oltu lämmitetty yhtään. Kivilinna oli hyinen eikä se tulisi lämpeämään poikkeuksellisen viileässä kevätsäässä hetkeen. Tiedostaen minkä verran erikseen maksettavat lämmityskulut tulisivat rasittamaan lomakassaa, alkoi huoli vähän painaa päälle. Ensimmäisen vuorokauden värjöttelimme kaikki miten taisimme täkit niskassa takan edessä. Siskon mies oli lähtenyt ensitöikseen etsimään poltettavaa risua tiluksilta ja niiden loimotuksessa nökötimme tiukasti ensimmäisen illan.
Seuraavana päivänä teimme tuttavuutta naapurin maatilan isännän kanssa ja äiti teki kauppaa haloista italiaksi. Seuraavana päivänä mies kippasi kuutiollisen halkoja pihaan ja niin meillä riitti poltettavaa yötä päivää. Kahden vuorokauden kuluttua voimme jo luopua takeista sisätiloissa. Pääsiäissunnuntaina kelit onneksi armahtivat meitä vähän ja saimme syötyä ulkona. Lasten touhuja ei koleus ollut haitannut muutenkaan, vaan he hyödynsivät tehokkaasti jokaisen neliömetrin valtavasta puistosta, joka kartanolle kuului. Lapsia oli kaikkiaan viisi, nuorin 2- ja vanhin 16-vuotias.
Arcidosso oli sijainniltaan loistava ajatellen päiväretkiä viinitiloille ja ikonisiin toscanalaiskyliin, kuten Montalcino ja Montepulciano. Varasimme porukalla kierroksen ja maistelun pieneltä Le Vigne -luomuviinitilalta Montenero D’orciassa. Tilan tuotteet – viini, oliiviöljy, hunaja ja pasta – maistuivat niin autuailta, että suvun mukaan lähti monta kassillista, jotka saisimme kuljettaa kontissamme läpi Euroopan.
Kun yhteinen viikkomme Arcidosson kivilinnassa oli täynnä, lähti osa porukasta Rooman kautta kohti Suomea ja osa, eli me ja sveitsissä asuvan siskoni perhe, jatkoimme vielä pari päivää yhteista matkaa. Yövyimme pohjoisemman Toscanan Cortonassa, joka olikin yksi reissumme kohokohtia.
Jos mielessä on keskiaikainen pikkukaupunki-idylli, tämä korkealta kukkulalta kivimuurien takaa tähyävä kaupunki on se. Cortonassa voi myös ihmetellä muinaisten etruskien rakennustaitoja.
Ohittamaton Venetsia
Vaikka reissuamme oli vielä jäljellä, alkoi meillä olla nyt viimeistään, sukulaisista erkaannuttuamme, sellainen olo, että juhlat ovat ohi. Kokemusähky alkoi vaivata myös meitä aikuisia ja lapset eivät muusta puhuneet kuin lyhimmästä reitistä Suomeen. Mietimme silti vielä Tuomaksen kanssa olisimmeko koukanneet Kroatian kautta, varsinkin kun emme ole siellä käyneet. Olimme jo kääntäneet auton kuonon kohti itärannikkoa hypätäksemme Splitin lautalle, kun Tuomas muisti, että Saksasta hankitun automme siirtovakuutuksen viimeinen voimassaolopäivä on 27.4.
Yövyimme pari yötä Gualdo Tadino -nimisessä kaupungissa Umbriassa. Kylmä kevät jatkui ja jälleen kiva majapaikkamme, yksityisomisteinen pieni asunto vanhassa kaupungissa, oli hyisen kylmä. Vanha kaupunki oli viehättävä, mutta melko tylsä ainakin siihen aikaan keväästä. Esimerkiksi ravintolaa oli vaikea löytää. Toisaalta kokkailimme ihan mielellämme kotosalla. Kaupungin historiasta kertova museo oli kiinnostava sekä muutamat taidemuseot- ja -galleriat.
Seuraava etappimme oli Venetsia. Olimme käyneet kaupungissa Tuomaksen kanssa pari kertaa aikaisemminkin, mutta mietimme, että lasten olisi ehkä syytä nähdä merkillinen kanaalikaupunki ennen kuin se katoaa tai muuttuu niin ekslusiiviseksi, ettei sinne ole tavallisilla tuloilla menemistä.
Tällä kertaa päätimme yöpyä Lidossa, eli pääsaaren vieressä. Sinne olisi voinut viedä auton perille astikin, koska saarelle on yleinen (kallis) autolautta, mutta säästimme vähän jättämällä parkkiin kaupungin laidalle. Emmekä tietenkään olisi tehneet autolla mitään saarelta toiselle liikuttaessa. Lido on yleisesti ottaen edullisempi yöpymispaikka kuin pääsaari. Saarella näyttäisi vielä asuvan paikallisiakin, siellä on mm. kivan näköisiä ravintoloita ja iso hiekkaranta, jota emme nyt kuitenkaan testanneet.
Julkisen liikenteen päivälippu, joka kattaa vähäisen maa- ja monipuolisen vesiliikenteen, maksoi 25€ per henkilö, yli 7-vuotiaalta lapselta saman verran. Kävimme pääsaaren lisäksi Buranon saarella ihmettelemässä monenkirjavia taloja. Saarella tungeksi väkeä emmekä edes yrittäneet löytää kunnollista lounaspaikkaa, vaan tyydyimme tilaamaan grilliruokaa satamakioskista. Pienten lasiesineiden ja naamioiden ostosteluun Burano käy yhtä hyvin kuin pääsaarikin. Viereinen Muranon saari tietenkin on se lasin oikea koti, eli sinne toki kannattaa suunnata, jos on liikkeellä tositarkoituksella.
Lapsille kivointa Venetsiassa taisi olla naamioiden, lasiesineiden ihalilu ja sillalta toiselle seikkailu. Gondolit olivat tietenkin jänniä myös, mutta emme tälläkään kertaa raaskineet hypätä kyytiin.
Kotimatka alkaa
Kun jätimme Venetsian taakse 18. huhtikuuta, syötimme reittioppaaseen määränpääksi Helsinki. Lyhin reitti 2341 kilometriä, 27 tuntia. Eurooppa on loppujen lopuksi varsin kompakti. Seuraavana reitillä olisi siis Itävalta. Vietimme ensimmäisen itävaltalaisen yön Villachissa siistissä ja hämmentävän edullisessa hostellissa (Motel55) ja menimme seuraavana aamuna viereiseen Kärntentherme-kylpylään, jonka vesi tulee lämpimästä luonnonlähteestä. Kylpylässä oli myös liukumäkiä lasten iloksi.
Kun kerran olimme Itavallassa, päätimme ottaa yhteyttä Tuomaksen vanhaan vaihto-oppilaskaveriin, jonka näimme viimeksi häävieraanamme vuonna 2007. Simonille sopi yllätysvisiittimme ja saimme yöpyä hänen perheensä luona Bachmanning-nimisessä kylässä Linzin alapuolella.
Hauskan ja itävaltalaisten laatuviinien täyteisen illan ja yön jälkeen jatkoimme matkaa kohti Tsekkiä. Emme pysähtyneet kuin muutamalle huoltoasemalle hoitamaan nälkä-, koulu- ja Tuomaksen työpalaveria. Itävallan läpi ajaa noin kuudessa tunnissa.
Olimme jo myöhään iltapäivällä seuraavassa majapaikassamme, Tsekin Brnon itäpuolella, josta löysimme karismaattisen Penzionulibuskyn-hostellin. Viehättävien rakennusten lisäksi löysin uuden makuelämyksen ravintolasta: voi-pähkinäkastikkeella kuorrutetut taikinanyytit, joiden sisältä löytyi aprikoosia. Meitä ilahdutti Tuomaksen kanssa myös halpa tsekkiläinen olut.
Seuraavan päivän vietimme Tsekin Olomoucissa. Se oli sopivan kokoinen ja sympaattisen elinvoimaisen oloinen kaupunki, jonka sydäntä – laajaa autoilta suljettua torialuetta – koristavat erikoiset, katseen vangitsevat veistokset ja suihkulähde. Myös se oli piristävää, että kaupunkia ei selvästikään ole rakennettu turisteille, vaan menut piti tavata kääntäjän avulla ja magneettiperinteeseemme näytti tulevan Olomoucsin mentävä aukko, kunnes löysimme lelukaupan ja animaatiosta tutut Myyrä-aiheiset jutut. Olomouc sattuu muuten olemaan Tampereen ystävyyskaupunki.
Tuomaksella oli sovittuna koko iltapäiväksi etäpalaveri eikä meillä ollut seuraavaa majapaikkaa varattuna. Ilma oli vihdoin kesäisen lempeä ja iloitsin mahdollisuudesta leppostella kaupungilla koko päivän lasten kanssa. Kunnes Iisak alkoi valittaa huonoa vointia. Saimme Iisakin nukahtamaan parkkipaikalle autoon hetkeksi ja jätimme hänet nukkumaan Tuomaksen kokoustaessa koneella. Lähdimme sillä välin Oskarin kanssa tuliaisostoksille, johon kaupunki ei ollut vähäisen turismin vuoksi aivan parhaasta päästä. Kultakoukeroiset ja kukkakoristellut tarjoilukulhot olivat nostalginen näky lasi- ja posliiniputiikeissa.
Loppupäivän, kun Tuomas jatkoi palaveria olutkuppilan pistorasialla, minä istuin lasten kanssa jätskibaarissa. Kuumeinen Iisak voi nyt todella huonosti, ja yritin kiireellä löytää seuraavaa majapaikkaamme. Jostain syystä koko kaupungissa ei ollut tarjolla kohtuuhintaisia huoneita. Löysin viimein ok-hintaisen huoneen puolen tunnin ajon päästä Hranice-nimisestä pikkukaupungista, jonne suuntasimme heti kun Tuomas sai läppärinsä kannen kiinni.
Kauniissa vanhassa kivitalossa sijaitseva Hotel Ruzek tarjosi mukavan ja edullisen lepopaikan. Viehättävän näköiseen pikkukaupunkiin olisi ollut mukava tutustua paremmin, mutta koska Iisak oli kipeä, pysyttelimme aika lailla huoneessamme.
Kipeänä Puolassa
Olimme säästyneet ihmeen hyvin kipeyksiltä ja takaiskuilta, nenähaaveriani ja yhden perheenjäsenen aasialaisia mahavaivoja lukuunottamatta. Olimme valinneet reitin Puolan läpi siten, että osuisimme valtavaan Suntago-kylpylään Varsovan alapuolelle, koska ainakin lapset tarvitsivat vaihtelua kaupunkipysähdyksille. Olisimme mielellään jääneet yöksi kylpylän kyljessä sijaitsevaan hotelliin, varsinkin kun Iisak oli vielä kipeänä. Mutta moni muukin oli liikkeellä samalla ajatuksella. Löysimme kymmenen kilometrin säteeltä kohtuullisen hotellin, jota kohti lähdimme ajamaan jätettyämme Tuomaksen ja Oskarin kylpemään.
Ilalla molemmat lapset olivat kipeitä. Korkea kuume ja mahatauti kaatoi molemmat sänkyyn enkä muista nähneeni heitä niin huonovointisina koskaan. Onneksi hotellissamme oli hyvä ravintola ja se oli siedettävä muutenkin. Jopa pieni spa-osasto ja sauna olivat käytössä. Muuten se sijaitsikin keskellä lähinnä ei mitään.
Yhden yön pysähdykseksi aiottu majoittuminen venyi kolmeksi, kun odotimme lasten voinnin paranevan sen verran, että voisimme jatkaa matkaa. Kävimme Tuomaksen kanssa vuoronperään haukkaamassa kesäistä ilmaa hotellin pihassa ja nauttimassa yksinäisen ravintolaillallisen. Lasten jugurttiateriat huoneessa oli helppo järjestää, paitsi että huoneessa ei ollut jääkaappia. Jääkaapin puutteessa kylmässä säilytettävä säilyy kohtalaisesti vedellä täytetyssä pullokuulerissa, roskisastiaakin tuli turvauduttua jossain maassa puhtaamman astian puutteessa.
Matkamme jatkui 25.4. Bialystokiin, josta olimme varmistaneet itsellemme edullisen, kivan ja ennen kaikkea pyykkikoneellisen airbnb-asunnon. Oskar oli vielä puolikuntoinen, joten otin Iisakin kaveriksi ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin ja sen magneettitarjontaan. Bialystok osoittautui kelpo pikkukaupungiksi, jossa on valtava autoilta suljettu jylhin kivitaloin reunustettu keskusaukio ja sen varrella kuppiloita ja ravintoloita toisen perään.
Bialystokissa vietetyn yön jälkeen olimme kaikki kohtuullisen terveitä ja valmiita jatkamaan matkaa kohti Latviaa. Matkaa Liettuan rajalle ei ollut kuin pari tuntia, ja koska Liettuan läpi ajaa alle neljässä tunnissa, päätimme valita seuraavan yöpymispaikan Latvian puolelta. Rekkoja oli paljon liikenteessä ja tietyöt hidastivat ajoa myös. Muuten ajo-olosuhteissa ei nyt, kuten ei koko matkalla muutenkaan ollut moitittavaa.
Latvian maaseutua toipilaille
Pysähdyimme 25.4. lähelle etelärajaa Uzvara-nimiselle paikkakunnalle keskelle Latvian vehreää maaseutua. Pysähdys osoittautuikin yhdeksi matkan mielekkäimmistä. Olimme bonganneet erikoisen pienen Mikelis-hotellin, jonka tiluksilla oli lampi, joki, vanha vesimylly, museo-perinnekylä ja automuseo. Erinomaisesta ravintolasta puhumattakaan. Paikka oli täydellinen toipilaille levähtää vihreiden peltojen ja solisevan veden äärellä.
Meillä oli yksi päivä reissua jäljellä. Yö olisi vietettävä Tallinassa, jos aioimme olla Helsingissä 27.4., eli saksalaisen autovakuutuksemme umpeutumispäivänä. Latvian etelärajalta Tallinnaan ajotunteja oli enää noin viisi. Parilla pysähdyksellä ja ottaen huomioon, ettemme erityisesti kiirehtineet maaseutukohteestamme lähtemistä, olimme perillä Tallinnan keskustassa ja Kalev-kylpylässä vasta iltaseitsemän aikoihin.
Matkan lopetuksemme olisi voinut olla juhlavampikin, mutta väsyneet matkantekijät tyytyivät nyt Kalevin vähän värittömiin ja mauttomiin kylpyläpalveluihin, ruokaan ja sänkyyn. Hotelliravintolan viimeisinä asiakkaina kilistimme suurista ikkunoista avautuvan sateisen, tutun Tallinnan edessä.
Herätys oli aivan liian varhainen tortaiaamuna 27.4. ja Kalevin poikkeuksellisen ystävällinen vastaanottohenkilö oli pakkauttanut meille mukaan piknikaamiaisen laivalle. Ja niin Eckeröline kuljetti meidät turvallisesti kotisatamaan muutamassa tunnissa. Olo oli kaikin puolin vähän pöllämistynyt, vähän nuupahtanut, vähän epätietoinen siitä, mikä meillä oli juuri loppumassa. Mitä tapahtui?
Juurilla
Tuomaksen äiti, poikien mummo oli luvannut ottaa meidät Porvooseen yökylään kotiinpaluumme jälkeen. Siten volkkarimme ensimmäinen kotimaan matka ei ollut kovinkaan pitkä. Tuomas lähti hoitamaan vakuutusasioita kuntoon ja minä ja pojat menimme mummon kanssa ihmettelemään Eelfeltin puuta Porvoon Linnamäelle.
Kouluun ja päiväkotiin palattiin heti vapun jälkeen ja lapsille se taisi olla pelkästään helpottavaa. Meille aikuisille arkeen sujahtaminen oli kovin paljon monimutkaisempaa. Kotimme oli ensinnäkin kaaoksessa, tietenkin, remontin jäljiltä. Kaikki tavarat oli sullottuna päällekäin muutamaan huoneeseen ja pölyä oli myös riittävästi. Yksinäistä, puolisonsa Maurin menettänyttä Kisua emme vielä viikkoon noutaneet kotiin hoitopaikasta. Putkiremonttikaan oli kaikkea muuta kuin ohi. Oma asuntomme oli pääosin valmis, mutta monessa muussa riehuminen jatkui vielä täydellä teholla.
Kesä oli onneksi edessä ja koulujen loputtua pakenimme maalle omien vanhempieni luokse remontin ääniä ja pölyä.
